FERNETIN JUHANNUS PIHLIKSESSÄ 2007
Iitan innoittamana suuntasimme juhannusaaton viettoon Pihlajasaareen kukin omalla tavallaan. Ruoholahdesta lähdimme klo 13 lautalla (vesibussilla). Mukana muiden muassa Iita, Minna ja Ville. Tuija soitteli jo hermona, missä kaikki ovat? Siis tulossa kohti vanhaa tuttua leiripaikkaa.
Ilma oli mitä parhain, sopivasti tuulta, yli 20 astetta lämpöä ja aurinko paistoi täydeltä laidalta. Osa porukasta tuli moottoriveneellä, vaikka olivatkin sanoneet aikovansa Sipooseen. Liekö ollut kaupungin rajalla ongelmia papereiden kanssa.
Eväitä syötiin, janojuomaa juotiin ja korttiakin pelattiin. Aika meni kuin siivillä, sillä pian tuli aika purkaa leiri ja yrittää ehtiä klo 20:n lautalle.
Vielä Ruoholahdessa sitkeimmät istahtivat Poijuun huurteiselle rankan päivän päätteeksi ja käytiin Violan terassikin laittamassa kiinni. Kukin lähti omille teilleen (Minna Espanjaan), eikä kello ollut vielä kymmentäkään. Siispä Fernettiläiset kunnostautuivat kohtuulliseen juhlintaan Juhannusaattonakin.
Mukana olivat: Iita, Minna, Tuija, Hakki, Jami, Jari, Risto ja Ville.
Tukijoukoissa olivat: Hanna, Päivi, Ritu, Elvis ja Rise.
Tapahtumia kirjasi Ville



|