P
 


TapahtumiinLue tarinoita

 

 

 

 

 

Fernet Golf 2006
 

 


klikkaa kuvia



 

Fernet – Golf 2006

Klubimme perinteinen golfkilpailu pidettiin jo 15. kerran 5-6.8.2006.

Kilpailupaikkana oli Sea Golf Rönnäs, joka sijaitsee Pernajan kunnassa. Koko tapahtuma oli loistavasti järjestetty ja Rönnäsin kenttä, läheisyydessä sijaitsevan mökkikylän ja rantaravintolan kanssa tarjosivat hienot puitteet koko tapahtumalle. Tietysti sää hemmotteli lisäksi meitä golffareita, jolloin saimme nauttia koko viikonlopun täydeltä golfia parhaimmillaan.

Lauantaina pelattiin harjoituskierros, jolloin myös ne osallistujat saivat tuntuman kenttään, jotka eivät sitä vielä aikaisemmin olleet pelanneet. Lauantain kierroksen jälkeen oli ohjelmassa suihku/saunominen ja yhteinen illallinen venesataman ravintolassa, jossa tärkeimmät asiat olivat kohdallaan: ruoka oli hyvää ja Fernettiä oli riittävästi. Paikalla olleet puuskuttajat opastivatkin Fenetin ottamisrituaaleihin tottumattomia ainakin 12 oton verran.

Sitten sunnuntain kisa alkoi suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti ja klubin golffareiden suurin kunnia Fernet –kotkan saaminen vuodeksi haltuun oli varmasti kaikkien mielessä.

Tosin varsin monella pelaajalla oli mielessä myös edellisen illan 12 ottoa ynnä oheisjuomat. Kotkahan oli havaittu nousemassa siivilleen Savonlinnasta, mutta minne se laskeutuisi, sitä voitiin vain arvailla. Ainakaan harjoituskierroksen perusteella kaikki oli vielä mahdollista. Huippujännittävän kisan päättyessä Kotkan saatiin pois Savosta, kun Wespa Vappula vei yhden pisteen erolla voiton toiseksi tulleeseen Nuopposen Ressiin.

Tietysti normaalin pistebogey- kisan lisäksi suoritettiin perinteiset erikoiskilpailut ja palkintoja näistä saivat:

Tero Alén pisin draivi

Mara Lundström lähimmäs lippua

Ismo Toivanen paras scratch-tulos

Maija Alén paras naisten sarjassa

Lasse Nikkonen ”sipoolainen” eli keskinkertaisin osallistuja

Lopulliset kilpailutulokset ohessa

Sea Golf Rönnäs ry Pelitulokset / brutto 06.08.2006 16:31
Kenttä: SGR OLD Out: OLD 1-9 In: OLD 10-18
Sarja: yleinen Tee: MIEHET Keltainen NAISET Punainen
Pelimuoto: lyöntipeli /ilman tasoituksia /henkilökohtainen
Sija Pelaaja Seura HCP ulos sisään V6 V3 V1 +/- brutto
1 TOIVANEN ISMO SGC SCR 37 47 30 17 7 0,1 84
2 PULLI KARI VGH SCR 46 40 27 15 5 0,1 86
3 NUOPPONEN REIJO KG SCR 46 48 30 15 6 0,0 94
4 VAPPULA JUHANI ViGS SCR 50 45 29 15 5 0,0 95
5 ALEN TERO SGR SCR 52 47 34 17 8 0,1 99
6 RENHOLM KAJ ÅGK SCR 49 50 33 18 8 0,1 99
7 ALEN MAIJA VGH SCR 44 56 39 20 8 0,0 100
8 IKONEN RAUNI ViG SCR 51 52 35 19 7 0,1 103
9 TOIVANEN SEIJA SGC SCR 55 51 34 15 7 0,1 106
10 VAPPULA PIPA ViGS SCR 53 58 40 19 9 0,2 111
11 NÄRHI TAINA MTG SCR 56 60 37 15 6 0,1 116
SIJA Pelaajan sijoitus tässä kilpailussa. Lopullinen sijoitus
  tasatuloksien sattuessa on laskettu viimeisten
  9/6/3/1 reikien tulosten mukaan
PELAAJA Pelaaja tai joukkue
SEURA Pelaajan ilmoittama kotiseura
HCP Pelaajan tässä pelissä saama pelitasoitus
OUT 9 ensimmäisen reiän lyöntitulos bruttolyönteinä
IN 9 viimeisen reiän lyöntitulos bruttolyönteinä
V6 6 viimeisen reiän lyöntitulos
V3 3 viimeisen reiän lyöntitulos
V1 viimeisen reiän lyöntitulos
+/- Tuloksen vaikutus pelaajan tasoitukseen
BRUTTO Pelaajan kokonaislyöntimäärä bruttolyönteinä

 

Sea Golf Rönnäs ry Pelitulokset / netto 06.08.2006 16:33
Kenttä: SGR OLD Out: OLD 1-9 In: OLD 10-18
Sarja: A Tee: MIEHET Keltainen NAISET Punainen
Pelimuoto: pistebogey tasoituksin /henkilökohtainen
Sija Pelaaja Seura HCP PBo PBi V6 V3 V1 +/- pisteet
1 VAPPULA JUHANI ViGS 21 13 21 15 7 3 0,0 34
2 NUOPPONEN REIJO KG 17 18 15 12 6 2 0,0 33
3 ALEN MAIJA VGH 25 19 13 7 3   0,0 32
4 LUNDSTRÖM MARA VGH 31 18 15 7 3 1 0,0 32
5 IKONEN RAUNI ViG 26 14 17 11 4 1 0,1 31
6 RENHOLM KAJ ÅGK 22 13 17 11 4   0,1 30
7 TOIVANEN ISMO SGC 5 17 11 8 2   0,1 28
8 PULLI KARI VGH 3 10 17 11 4 2 0,1 27
9 ALEN TERO SGR 18 11 16 8 4   0,1 27
10 VAPPULA PIPA ViGS 31 15 12 7 5   0,2 27
11 NIKKONEN LASSE EGS 18 13 13 12 6 3 0,1 26
12 TOIVANEN SEIJA SGC 21 9 17 12 7 1 0,1 26
13 IKONEN PERTTI ViG 14 9 15 10 6 2 0,1 24
14 LAURILA LEENA HCG 55 9 15 8 6   0,0 24
15 PIHLSTRÖM ARNE HirG 24 8 4 11 4 1 0,1 22
16 PALSANEN JUKKA PG 36 10 11 7 3   0,2 21
17 NÄRHI TAINA MTG 24 10 10 5 1   0,1 20
18 KEIHÄNEN TUOVI ÅGK 26 10 10 5 1   0,1 20
19 PIHLSTRÖM M-L HirG 31 15 5 2     0,2 20
SIJA Pelaajan sijoitus tässä kilpailussa. Lopullinen sijoitus
  tasatuloksien sattuessa on laskettu viimeisten
  9/6/3/1 reikien tulosten mukaan
PELAAJA Pelaaja tai joukkue
SEURA Pelaajan ilmoittama kotiseura
HCP Pelaajan tässä pelissä saama pelitasoitus
OUT 9 ensimmäisen reiän pistetulos
IN 9 viimeisen reiän pistetulos
V6 6 viimeisen reiän pistetulos
V3 3 viimeisen reiän pistetulos
V1 viimeisen reiän pistetulos
+/- Tuloksen vaikutus pelaajan tasoitukseen
PISTEET Pelaajan kokonaispistetulos

 

 

 

 

 

 

 

 

Copyright Club Sportivo F. B. 2002