Syyskokous 2022

Syyskokouksen satoa

Klubin sääntömääräinen syyskokous pidettiin 26.11 ravintola Bruuverin panimosalissa. Haluan tässä tuoda esille hieman kokouksen tunnelmia niille jäsenille, jotka eivät olleet paikalla ja miksei paikalla olleillekin muistin virkistykseksi.

Minut valittiin uudelleen puheenjohtajaksi kaudelle 2023. Kiitän luottamuksesta jonka tietysti pyrin lunastamaan.

Hallituksen valinta oli melko yksinkertaista koska myös erovuorossa olevat olivat halukkaita jatkamaan. Koska muitakaan ehdotuksia ei tullut,

on hallituksen kokoonpano seuraava: Anu Jalanko, Teemu Kaarnajärvi, Rauno Moliis, Eeva-Leena Pokela, Juhani Vappula ja Elisa Varila. Sihteerinä jatkaa Jukka Harju.

Klubin budjetti vahvistettiin entisellä jäsenmaksun suuruudella 40€. Myös toimintasuunnitelma vahvistettiin, eikä se sisältänyt merkittäviä muutoksia aiempiin.

Hallitus on aiemmin päättänyt, että pistetaulukon pistemäärään oikeuttava pinssi luovutetaan jäsenelle maksutta kevät- ja syyskokouksissa.

Kokouksessa pistetaulukko oli nähtävänä, ja siitä nostettiin esille kova kärkikolmikko, eli Arne Pihlström, Juhani Wespa Vappula ja Mara Lundström. Tänä vuonna 500 pisteen rajapyykin oli ylittänyt Tero Ale’n  ja Jukka Palsanen, ja heille myönnettiin ja luovutettiin timanttipinssi. 

(Jukka saa pinssinsä myöhemmin)

Klubi on ollut ilman kunniapuheenjohtajaa edesmenneen Hessu Kiiskisen jälkeen. Mara Lundström teki kokoukselle ehdotuksen että Juhani Wespa Vappula valittaisiin uudeksi kunniapuheenjohtajaksi. Aloite sai yksimielisen kannatuksen, joten Wespaa voi nyt tämän myötä onnitella kunniapuheenjohtajuudesta. Tähän kokous päättyi, jaa siirryttiin nauttimaan perinteiset kokousfernetit.

 

Tavataan viimeistään kevätkokouksessa!

26.11.2022

 
 
Linkkejä